torstai 28. huhtikuuta 2011

Pohjia sarjatyönä

Useammassakin blogissa olen nähnyt koristeltavan monenlaisella tahnalla ja pastalla yms. korttipohjia.
Minäkin sitten innostuin, kun baari oli pääsiäisen pyhinä pari päivää kiinni, ja näin oli aikaa ja tilaa töhrätä maaleilla ja kaikennäköisellä tilpehöörillä ihan sydämen kyllyydestä.
Tässä tulokset.
Kuvia vähän lähempää.
 Näitä pitsikukkia on useammassakin pohjassa, pohjana tapetti, sitten valkoista maalia ja siihen kullankimalletta nurkkiin. kukan ympärillä olevaa kangasta sulattelin kuumalla.
 Tässä on sivuilla satinex nimistä kangaspainoväriä jota on joskus käsiini jäänyt. Ripottelin lehtikultajauhetta ympäriinsä ja kuumentelin puhaltamalla. Samalla jäivät pitsit kiinni satinexiin.
 Tässä keskellä hopeankirjavaa pitsiä, sulattelin kuumalla kiinni maaliin.. Kulmissa lasimurskaa.
 Tässä on mustaglitteristä kohoväriä kuumennettu sekaan.
Harsosatiinia, satinex-maalia ja kirkkaita mikrohelmiä.

 Tässä näkyvät nuo kimalteiset mikrohelmet.
 Satinexin hohto tulee hyvin tässä näkyviin. Ja myös se. että se on melko paksua ja jää kivasti rösölle.

 Tässä pitsi on kuumentamalla kiinnitetty Lidlistä ostettuun kullanväriseen akryylipastaan. Paketissa oli viisi erilaista pastaa ja kuumentamalla näköjään sulaa kivaksi.

 Satinexin kiiltoa ja pitsikukkaa. Olen tarkoituksella jättänyt keskustat tyhjiksi, koska koristeita näihin kuitenkin tulee.
 Taas tapettipohja, nuo tummat kököt on pronssinvärisiä pikkuhelmiä.
 Vaaleanpunaisia mikrohelmiä....
 ja sinisiä.

 Satinexia, mikrohelmiä ja lasimurskaa.
 Antiikin väristä kohojauhetta, pronssia UT:tä ja satineksia suloisessa sekamelskassa.
 Tässä vähän vaan kokeilin peittää keskustaa koristeilla, ei niitä ole kiinnitetty mitenkään.
 Hopeanvärinen kuitukangas suli jännästi kuumentaessa.
Mikrohelmien kimallusta.
Voisi kai sitä vapaapäivää muutenkin viettää kun niitä harvoin on, mutta tämä oli ihan kivaa puuhaa ja kokeilua. Pohjia tulen käyttämään kevään juhlien korteissa. Onhan edessä rippi- ylioppilas- ja hääjuhlia. Äitienpäivääkään unohtamatta.

1 kommentti:

  1. voi vitsi, kyllä on upeita pohjia;) noita on tosi hyvä käyttää tarpeentullen. ei tarvitse aina aloitta pohjan tekoa. tuommoinen iso tila on oiva siihen puuhaan ja saavat sitten kuivua rauhassa.
    tuo oma pohja on ensin leimatti acrylic paint dabberilla, sudittu reunoihin ckacle paintia ja lopuksi väritetty. tuli aika tumma versio, mutta silti sopivan utuinen....
    rattoisaa viikonloppun & Wapun odotusta!

    VastaaPoista