sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Salkun tuunaus

Olen etsinyt pitkään matkalaukkua korttejani varten. Niitä olisi mukavampi kuljettaa muussa kuin paperikassissa. Hobby Hallissa oli muutama vuosi sitten sellaista uusvanhaa tuotantoa olevat säilytysmatkalaukut, mutta ne oli ja meni. Eikä tullut silloin hankittua.
No, vanhoja matkalaukkuja olisi, hienon näköisiäkin, mutta kun niihin on pinttynyt se vanha haju - en haluaisi korttieni haisevan sellaiselle.
Löysin sitten tällaisen vanerisen salkun jota päätin tuunailla - kuosi ei ollut oikein mun mieleeni.



Päällystin salkun erilaisilla tekstuuria antavilla materiaaleilla ja sen jälkeen folioteipillä. Sitten kävin muotoilupuikolla kaikki kuviot läpi ja lisäsin vielä pistelemällä terävämmällä muotoilupuikolla pisterivin "metallisaumaksi".



Sitten mustaa akryyliväriä pintaan jokaista koloa myöten. Sen jälkeen pyyhin melkein kaiken mustan pois, mutta siten että koloihin jäi vielä mustaa antamaan kolmiuloitteisuutta.
Pronssin väristä metallivahaa ja Inkagoldia sinne sun tänne.









Mielestäni tuli liikaa tuota pronssin väriä, mutta muuten olen suht tyytyväinen tulokseen. Kannen sisälle virittelen vielä mustaa kuminauhaa, niin saan isommatkin kuin 18x18 cm kortit mahtumaan mukaan.
Täytyy kai ostaa toinenkin salkku tuunattavaksi, kortit kun ei tuohon yhteen mahtuneet...

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kaksi turkoosia hääkorttimallia

Tilattiin turkoosisävyinen hempeä hääkortti, tässä pari mallia. Mies olisi halunnut toisen ja nainen toisen. Yhdistelin niitä muistaakseni vähäsen. Tilaus oli jo keväällä...
Lopullisesta versiosta ei vissiin tullut kuvaa otettuakaan.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tervehdys vanhoilta ajoilta

Vähän hitaanlaisesti tulee laitettua näitä kortteja tänne blogiin. Tässä vanhanajan hengessä yksinkertainen miesten kortti.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Myrskylyhty

Tällainen neutraali onnittelukortti vaikkapa miehelle...  Syksy se taitaapi olla tulossa - ainakin on kiva sytytellä lyhtyjä ja kynttilöitä pimeisiin iltoihin.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Herkkää roosaa

Valmistujaiskortiksi tämä meni, vaikka tässä vielä ilman tekstejä. Hempeätä tällä kertaa.

perjantai 15. elokuuta 2014

Mustavalkoinen vintagekortti

Vielä ilman tekstiä, mutta onnittelukortti kai tästäkin tulee...

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Autoja ja Rocken Rollia


Kesä on ollut kaunis, eikä ole paljon tullut tänne bloggailtua. Eikä ole kyllä korttejakaan montaa syntynyt. Nämäkin ovat keväällä tehtyjä. Kesällä näkee hienoja jenkkiautoja enemmän kuin talvella, joten nämä kortit sopivat kesähelteellä katseltaviksi.
Kaunis kiitos kaikille jotka täällä hiljaiselosta huolimatta käyvät vierailemassa!