lauantai 8. toukokuuta 2010

Megapostaus 1944 - 1970 lukujen äitienpäiväkorteista

Mainitsin jo aiemmin, että olen keräillyt vanhoja äitienpäiväkortteja oman suvun parista.
Kuvasin tähän muutamia kortteja. Ensimmäinen on pappani aikoinaan antanut vaimolleen, värssy puhuu Rakastetusta. Nuo tummat pisteet ovat hilettä, aikojen kuluessa tummunutta mutta loisteensa säilyttäen.

Seuraavat kaksi ovat vaatimattomia, mutta kauniita. Ensimmäisessä Äidille teksti on kohokuvioitu, vuodelta   1946.
Värssy merillä olevan pojan äidilleen lähettämästä kortista.
Vaatimattomalle paperille, mutta ah niin ihania kuvia.


Sitten pari pop-up korttia, ovat -50-luvulta.
 Ja sisältä.
 Viimeisessä kuvassa oleva sinertävä on pystyssä oleva perhonen, kortti ei oikein pysynyt niin paljoa auki, että perhonen olisi näkynyt paremmin.

Kultaisia tekstejä ja kiehkuroita.


Sitten tulee jo 70-luvun kortteja. Ne ovat kiiltäväpintaisia, laadukkaammasta materiaalista.
Sitten on nämä "tyynykortit", eli kuvio on painettu kankaalle tai pehmeälle kalvolle, ja alla on jotain superlonia tai vastaavaa. Näitä oli 70-80-luvuilla.
On vähän epäselvä tää viimeinen kortti. 
 Tämän viimeisen kortin myötä toivottelen teille kaikille hyvää äitienpäivää, olitte sitten äitejä tai ei.
Jokaisella meillä on kuitenkin ainakin joskus ollut äiti. Oma suhteeni äitienpäivään on aina ollut vähän melankolinen, oma äitini kuoli 41-vuotiaana, olin silloin 12-vuotias. Onneksi minulla on ihana poika, jolle olen saanut kunnian olla äiti.

1 kommentti:

  1. tosi hienoa, kun tällaiset aarteet ovat säilyneet vuosikymmeniä. niin kauniita ja herkkiä kortteja, joilla on paljon tunne arvoa.
    kiitos paula viimeisestä;) olen niin tavattoman huono tuossa KK-sivuston käytössä. ei ole oikein vielä mennyt käyttö perille, enkä osaa jättää kommentteja, kun ne kerta ovat häipyneet taivaan tuuliin tai jonnekin muualle...

    VastaaPoista